Kensapuu

Kotimainen kalusteovivalmistaja

- Maalatut ja Premium MDF-kalusteovet sekä mikrolaminaattiovet


Kensapuu B-to-B

Vuonna 1989 perustettu perheyritys Kensapuu Oy sijaitsee Pohjanmaalla Kalajoen Himangalla. Kensapuu valmistaa kalusteovia alan teollisuuteen. Henkilöstöä on reilut 80 ja liikevaihto vuonna 2017 oli 7,8 miljoonaa euroa. Yrityksen toiminnan pääpaino on kotimaassa, viennin osuuden ollessa noin 20%.

 

Tausta

Kensapuun 30-vuotisen historian aikana on koettu monia onnistumisia ja haasteita, jotka ovat muokanneet perheyrityksen nykyisen kaltaiseksi. Kensapuun kantavana ajatuksena on aina ollut kotimainen laatu, niin itse tuotteessa kuin palvelussakin. Ympäristöarvot ja yhteisöllisyys ovat myös vahvasti mukana jokapäiväisessä toiminnassa.  

Kensapuu aloitti yritystoiminnan vuonna 1989 muutamalla työntekijällä ja valmisti MDF-tuotteita teollisuuteen. Muutama vuosi myöhemmin siirryttiin nykyiseen tuoteperheeseen, eli kalusteovien valmistukseen. Nykyään on ilo todeta yrityksen työllistävän noin 80 henkeä ja valmistavan yli 600 000 kalusteovea vuosittain, joten kättemme tulokset näkyvät lukuisissa kodeissa ympäri Pohjoismaita.

Tulevaisuus tuo mukanaan jatkuvasti uusia haasteita, jotka Kensapuu ottaa mielenkiinnolla vastaan. Laadukkaan tuotteen ympärille rakentuva palvelu ja logistiikka nousevat yhä tärkeämmiksi kilpailuvalteiksi kalusteteollisuuden kehittyessä. Oma tuotantomme mahdollistaa asiantuntevan palvelun ja asiakaskohtaiset räätälöinnit tuotevalikoimaan.

Haluamme palvella kaikkia asiakkaitamme parhaalla tavalla ja pysyä kalusteovivalmistuksen kehityksen kärjessä.

 

Kensapuu